Ei tämä virallinen loma ole potkaissut minua ihan hirveään vauhtiin vielä. Olen yrittänyt olla ajattelematta eroa, exää ja koiraamme. Mieli on vain niin vahvasti kiinni edellä mainituissa asioissa, että väkisinkin ajatus niihin harhailee. Nämä aamut varsinkin ovat pahimpia. Joka aamu sama homma. Kysyn itseltäni vieläkin, että voiko tämä olla totta? Mökillä viettelin aikaa muutaman kaverin …
Loma nimittäin. Oikein virallisesti. Onhan tässä tullu perseiltyä eron takia melkein kolme kuukautta, mutta nyt on virallisen ja ansaitun loman aika. Moottoripyörä vuokrattu, lomamatka varattu, vaatekaapin sisältö uusittu, mies 12kg kireämpi kuin erotessa, koiraa pirullinen ikävä. Kyllähän tämä oudolta tuntuu kun saa suunnitelmia yksin tehdä. Aina kuitenkin jotenki liittänyt lomailunsa exän kanssa touhuiluun. Jos ei …
Tein jääkaapin oveen ison kyltin ”älä anna kenenkään pilata lomaasi”. Tällä haen sitä, että annan itselleni luvan ottaa lomaa erokriisistä, exästä ja kaikista näistä jatkuvista ajatuksista, jotka asiaan liittyvät. Yritän työntää ne pääkopassa loman ajaksi johonkin pimeään nurkkaan. Olen nyt melkein 3 kuukautta 24/7 prosessoinut tätä eroa, miettinyt exää ja odottanut hänen aikuistumistaan, jotta voimme …
Tänään on tapaaminen jälleen terapeutin kanssa, joka pyysi minua laatimaan ns. vikalistan parisuhteestani ja exästä. No minä tein sen ja hämmästyksekseni se on aika silmiä avaava. En lähde sitä tässä kuitenkaan erittelemään, koska sillä ei ole merkitystä kuin minulle itselleni. Tärkeintä on kohdata nämä tunteet mitä listan laatiminen minussa herätti. Miksi edelleen tunteeni ja ajatukseni …
Erot ovat perkeleestä. Jättävä osapuoli omaa liikaa valtaa tilanteessa ja sille päälle sattuessaan voi lyödä täysin normaalit ihmiskäyttäytymisen protokollat lukkoon. Yksinkertaisesti lopettaa minkäänlaisen yhteydenpidon toisen osapuolen kesken ja tätä kautta jättää avoimia kysymyksiä ison nipun kaikille läheisille. On totta, että voi aina vedota siihen, että ei minun tarvitse mitään selitellä, mutta se antaa kyllä aika …
Totaalinen romahdus tänään. Lenkkeilin 5km ja itkin koko matkan. Minä kylän kovin kundi juoksee, kävelee, laahustaa ja itkee avoimesti ihmisten ilmoilla. Nyt ei mene vahvasti. Laiva ei vaan käänny, vaikka kuinka koitan itsestäni mentaalista yliotetta saada. En sure niinkään exän perään vaan kokonaisvaltaista epäonnistumista parisuhteessani. Kypsymättömyyteni kaatoi minulle tärkeän rakennelman elämässäni. Suren koiran menettämistä, oman …
Olen pyytänyt exältä mahdollisuutta paketoida tämä mennyt suhde nätisti ja kauniinpaan lahjapaperiin. Olen pyytänyt sitä oman itseni kannalta ja uskon, että siitä voisi olla exällekin hyötyä pitkässä juoksussa. No exä ei ole vastannut mihinkään pyyntööni asian tiimoilta. Ei puhelimeen, ei s-postiin ei telepaattisesti ja pullopostia en ole vielä saanut aikaiseksi. Hän ei ole kykenevä asiasta …
Olen tehnyt terapeuttini johdolla tietynlaista karttaa parisuhteemme ajalta, johon on kertynyt vaiheita ja tapahtumia koko liuta mitä 9-vuoden aikana on tapahtunut ja elämäämme mahtunut. Esiin hyppäsi mielenkiintoinen seikka terapeuttini mielestä. Olemmehan seurustelleet nuoresta ja exä oli vielä aivan lapsi suhteemme alussa ja minä myös vaikka ikää olikin minulla 6 vuotta enemmän. Exä ikäänkuin mukautui minun …
Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä myllertää ehkä pienoinen katkeruus. Exäni oli suunnitellut eroa pitemmän aikaa, mutta toteutti sen nyt vasta kun sai opiskeltua, valmistui ja löysi töitä. Siihen asti minun asuntoni, rahani, autoni yms päivittäiset hyödykkeet olivat hänelle tarpeellisia ja kelpasivat hyvinkin. Olisiko hän voinut olla niin kylmän laskelmoiva, että kärsi vierelläni sen takia, että minusta …
En ymmärrä kuinka tämä irrottautuminen erosta ja exästä voi olla näin hankalaa. Yöt irrationaalisia painajaisia ja aamut ihmettelen herättyäni, että koskas tämä painajainen, jota todellisuudeksi kutsutaan loppuu. Joka aamu sama peli. Kysyn itseltäni voiko tämä olla totta? Miksi emme pysty keskustelemaan asiallisesti edes kerran vielä. En odota mitään muutakuin kahden aikuisen ihmisen välistä keskustelua ja …
Pyöräilin 4 tuntia kaupungilla ihmetellen ihmismeressä kelluvia kohtaloita. Istuskelin, vertailin, ihmettelin ja analysoin kovalla kädellä jokaista silmääni sattuvaa yksilöä. Ei olisi pitänyt. Tämä vain vahvisti vakaumustani, että me exän kanssa olemme liian hyvä pari erotaksemme loppuelämäksi. Ongelmat olisi ratkaistavissa varsinkin nyt kun ne näkee ja tunnistaa. Ei auta itku markkinoilla sanotaan, mutta silti olo on …
Edelleen sitä toivoisi meille paremman lopun. Lopun missä ilman vihaa voisimme keskustella hetken omina oikeina itsenämme ilman taustavaikuttajia ja ennakkoasenteita. Exä ei ole halukas puhumaan eikä hän siihen nähtävästi edes kykene. Minä tarvitsisin asiallisemman päätöksen tälle. Mielestäni yhteiset vuotemme ovat ansainneet tyylikkäämmän päätöksen. Jotenkin tuntuu, että molempien olisi parempi yrittää jatkaa eteenpäin kun tämä ero …
Elämä on kyllä pirunkurisen ankara ajoittain jos miettii uusia mahdollisuuksia. Näin ainakin parisuhdemaailmassa. Ihminen on siitä hassu kapistus, että aina tarvitsee sattua ja tapahtua niin paljon pahaa, huonoa ja epäonnistumisia, jotta voi nähdä itsensä, toisen puoliskon ja koko maailman erilailla. Tämä ei vaan auta enää menneeseen ja uutta alkua saman partnerin kanssa tuskin monelle suodaan. …
Yö oli vinkeä jälleen. Nyt en kaivannut niinkään exää vaan meidän pientä koiraamme, joka oli tärkeä perheenjäsen ja jota en ole aikoihin nähnyt. Siihen karvapalloon kohdistuu minun puoleltani lukematon määrä pehmeitä tunteita ja kaipaan sitä näin ollen monen kirosanan voimakkuudella tälläkin hetkellä. En ymmärrä miksi en saa sitä nahkapussia enää hoitooni. Ehkä koiranvaihto tilanne on …