Eroni eväät

Tämä on taas näitä päiviä. Saan tietooni täysin pyytämättä exän elämästä jotain ja sitten romahtaa. Tuntuu, että minulla ei ole elämää ollenkaan ja hän viilettää kiireisenä ympäri maailmaa nauttien olostaan ja elostaan. Tuntuu niin epäreilulta, mutta samalla kai jotenkin hyvältä. Hänellä sentäs menee hyvin ainakin päältäpäin katsoen. Sisäisiä myllerryksiä en voi kuin arvailla. Miksi minä vähättelen omaa elämääni? Me olemme exän kanssa kuitenkin niin erilaiset ihmiset, että elämiemme erkaantuessa erot vain paisuvat. Hän sosiaalisena sopulina ui kuin kala vedessä ihmismeressä ja minä vasta opettelen tutustumaan uusiin ihmisiin. Tässä kohtaa pitää itseään aina muistuttaa, että exä tulee varmasti löytämään nopeammin uuden rakkauden kuin minä, koska hän tapaa niin paljon ihmisiä ja on sosiaalisempi. Tämä muistutus siksi, koska itseään on aina rokotettava tällä asialla, jotta immuniteetti saavutettaisiin mahdollisimman nopeasti asian suhteen. Nyt kun alan asiaa syvemmin miettimään minua alkaa ahdistaan ja oksettaan. Oman elämäni arvokkuus rapistuu entisestään.

Edit: Olen päivän miettinyt miksi en arvosta elämääni lähes ollenkaan ja kuvittelen exän loistokkaan elämän jotenkin paremmaksi. Nämä ovat kuvitelmiani, jotka johtuvat siitä ,että olen kohtalaisen allapäin tämän eron johdosta. Kolmenkympin kriisiä tämä ei ole vaan syyt löytyvät parisuhteen kariutumisen tunneryöpystä. Elämän tarkoitus on kysymyksenä sellainen, että se yleensä hyppää eteen kirkuvan punaisena juuri silloin kun muutenkin maailma romahtaa. Ei näitä tuntoja pysty nyt sanoiksi laittamaan.

Mihinkähän exä koiran hoitoon jätti kun reissuun lähti? Miksi ihmeessä hän ei sitä minulle antanut vaikka lupasi? Lapsellisuuksien aika ei ole vieläkään ohitse.