Eroni eväät

Tartun tähän vastahakoisesti, mutta terapeuttisessa mielessä vihan käsittely eroprosessissa on elin tärkeää. Minä olen tätä vältellyt ja vihannut lähinnä itseäni kaikki nämä kuukaudet. Nyt on kuitenkin tullut se aika kun viha ja halveksunta ex-olentoani kohtaan nostaa virkeänä päätään. Jollain tapaa olen saanut itsesyytöksistä tarpeeksi ja nyt on exän vuoro saada hieman palautetta. Kirjoitan tämän tänne siksi, että ihmiset jotka ovat itse erokriisin ristiaallokossa voivat lukea ja huomata, että muillakin on samanlaisia tunteita ja ne kuuluvat asiaan vaikka ne kuinka kraaveilta tuntuisivatkin. Kirjoitan tämän tänne myös siksi, että en halua haukkua exää perheenjäsenilleni, kavereilleni enkä tutuilleni. Tämä blogi toimii anonyyminä kanavana saada nämä raadolliset tunteet minusta ulos. Loukkaantumisen vaara on ainoastaan minulla itselläni. Minulla on oikeus näihin tunteisiin ja nämä ovat luonnollinen osa tätä kivuliasta selviytymistä. Irtipäästäminen entisestä helpottuu vihan tunteiden kautta. Tämä ei silti tarkoita, että väheksyisin tai millään tapaa vähättelisin suhdettamme. Suhteemme oli ja on edelleen minulle äärettömän tärkeä ja muistorikas hetki elämässäni enkä halua sitä unohtaa. Ja kyllä, rakastan ex-olentoani edelleen jollain kumman tavalla.

Minä halveksin tapaa kuinka tämä ero piti hoitaa ja siihen liittyvät asiat. Ymmärrän exän näkökulmasta, että hänellä ei ollut voimia ja kapasiteettia tätä muuten hoitaa ja varmasti hän sai hyviä ohjeita ja neuvoja ystäviltään. Hän on pitänyt itsensä etusijalla erossamme ja se on täysin oikeutettua niin. Se mikä minussa vihan tunteita herättää on se tapa kuinka hän viimeisen vuoden aikana pyrki keskittymään ainoastaan itseensä ja minä olin vain hyödyke silloin kun hän sitä halusi tai tarvitsi. Itsekkyys kasvoi hiljalleen vuosi vuodelta ja yhteiset asiat muuttuivat hänelle rasitteeksi. Niistä tuli pakkopullaa ja välttämättömiä pahoja. Tämä menee hyvin itsenäistymisvaiheen kanssa linjaan ja ymmärrän sen. Hän voi pahoin suhteessamme, hänellä oli paha olla itsensä kanssa ja minun kanssani, mutta minua on helpompi syyttää kaikesta. Teoille ja asioille oikeutus on helpompi löytää tätä kautta. Täysin ymmärrettävää ihmisen käytöstä. Vihaan sitä minkälainen ihminen hänestä kasvoi. Pinnallisuus, itsekeskeisyys, välinpitämättömyys ovat kaikki normaaleja asioita, mutta suhde minun kanssani ei saa perustua näihin. Jälkeenpäin huomaa, kuinka hän vain koko ajan laski päiviä siihen, että saisi hyvän syyn lähteä kun ei enää ollut minusta mitenkään riippuvainen. Tunteilla ei tainnut tässä vaiheessa olla enää mitään tekemistä hänen puoleltaan.

Exästä tuli tunteeton ja kylmä ihminen, joka pyrki hyötymään kaikesta minkä kanssa oli tekemisissä. Hän otti enemmän mitä antoi ja asia ei aina ollut näin. Kaikki se pehmeys ja tunteellisuus vaan hävisi ja tilalle tuli rääsyinen pyrkyri, joka suojasi itsensä tökeröllä suojakilvellä. Rakkauden osoitukset lähes loppuivat vaikka minä jakelin niitä hyvinä hetkinä auliisti. Spontaanit lempeät eleet katosivat kuin tuhka tuuleen enkä toisaalta ihmettele. Ei siihen sekamelskaan niitä olisi mahtunutkaan. Hänen ajatukset olivat ainoastaan yrityksessä ja uudessa työssä sekä ties missä. Minä kyllästyin tähän ja oireilin, pahastikin. Tälle on varmasti yksi ja ainoa selitys. Hän ei rakastanut enää minua, niin yksinkertaista tämä voi olla. Hän alkoi rakastamaan itseään varmaan ensimmäistä kertaa elämässään ja hyvä niin. Sitä ihminen tarvitsee, jotta hän puhkeaa kukkaan. Exän kukka oli vaan jotain semmoista mikä ei tätä kimalaista enää paljon viihdyttänyt. Hänestä kasvoi se ihminen mikä hänen tuleman piti. Tämän kautta on helppo ymmärtää, että meillä ei todellakaan olisi voinut olla yhteistä tulevaisuutta yhtään pidempään. En olisi itsekään jaksanut enempää. Hän alkoi niin pahasti ärsyttämään ja en pitänyt enää siitä ihmisestä jota hän edusti. Minä haluan lämpimän ja lempeän rakkauden täyteisen ihmisen, joka on perhe-orientoitunut ilman tarvetta näytellä jotain muuta kuin on. Eli nykyisen ex-olentoni täydellisen vastakohdan. Älkää käsittäkö väärin, exä oli aikoinaan juuri tälläinen, mutta sitten hän kasvoi ja maailma iski katalat kyntensä häneen. Itsenäistyminen ja oman itsensä löytäminen laukaisi hänessä sanoinkuvaamattoman muutoksen. Ulkoisilla tekijöillä on varmasti tähän osansa.

Mikään edellä mainittu ei poista sitä faktaa, että minäkään en ole ollut täydellinen, mutta on helpompi ymmärtää eroon ajautuminen kun huomaa konkreettisesti, että miksi on toiminut niinkuin on. Minä rakastin sitä vanhaa exää (ja rakastan edelleen), jota ei enää ollut ja vihasin sekä halveksin uutta exää joka elämässäni vielä vaikutti. Tämä on kauhea asia sanoa ja ymmärtää, mutta niin se vain nyt on. Minun on oltava rehellinen itselleni. Vain tätä kautta alan arvostamaan itseäni uudelleen ja ymmärrän sen, että minun on päästettävä mennyt pois ja oltava siitä kiitollinen. Minun on turha olla mustasukkainen exän uudesta elämästä ja hänestä, sillä hänellä ei ole mitään mitä enää haluaisin (jos ei oteta koiraa huomioon). Hän saa vapaasti etsiä onneansa jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka jakaa hänen kanssaan samat elämänasenteet ja maailmankatsomuksen. Hänellä ei tule olemaan vaikeaa löytää tuollainen tyyppi, sillä niin paljon ihmiset katsovat hömppää tv:stä ja istuvat naamakirjan edessä tärkeänä, että oikealla asenteella varustettuja jannuja / pirkkoja löytyy pilvin pimein.

Mikään ei poista sitä karvasta totuutta, että silti vaikka asiat ja henkilöt ovat tällä hetkellä kyseisellä shakkilaudalla näin, niin kyllä harmittaa, että tässä näin kävi. Uskon silti pohjimmiltani, että me molemmat löydämme vielä arvoisamme kumppanit ja saamme elää sellaista elämää kuin itsekukin haluaa ja tarvitsee. Tiedän myös, että minulla tuo haku on todella paljon vaikeampaa kuin exällä, koska nykymaailmassa sopivia ehdokkaita on satunnaisen vähän. Elän väärällä vuosituhannella.

Edit: Hain kirjastosta Fisherin jälleenrakennuksen ja luin sen kertaistumalta läpi. Itkin, nauroin, ymmärsin ja nauroin taas. Suosittelen kaikille yleissivistävänä pläjäyksenä vaikka erokriisi ei elämässä tällä hetkellä ajankohtainen olisikaan. Tämä on sitä kauraa mikä saa minut näkemään toisenkin osapuolen osallisuuden ja minä ymmärrän, että ei hänkään kaksinen ollut. Olimme molemmat keskeneräisiä.