Ottaa puhelimen käteen ja soittaa exälle hoitaakseen jotain käytännön asiaa tai kysyäkseen jotain mieltä askarruttavaa juttua. Tämä ainakin minun tapauksessani on nyt todistanut toimivuutensa pienellä aikaa useaan otteeseen. Toisella puolella ollaan nimittäin täysin kykenemättömiä / haluttomia aikaan saamaan asiallista keskustelua ilman kiukuttelua, ärtymistä, asioiden vääntelyä, piikittelyä yms. Tässä vaiheessa ei kovin rakentavaa touhua enää ja luulisi, että näiden aika on ohi. Ihmisillä tietysti on erilaisia psykologisia suojautumistapoja ikävien ja kipeiden asioiden varalle, mutta kuitenkin toivoisi rauhallista laskettelua uuteen elämään. Voi tietysti olla, että kiire uuteen elämään on niin suuri ettei ole aikaa, haluja eikä voimavaroja enää olla toiselle asiallinen. Tämä on hyväksyttävä. Sitä kuitenkin kaikesta huolimatta haluaa toiselle vain hyvää ja loputonta onnea. Vihalle ja katkeruudelle minussa ei ole enää tilaa, sillä olen viettänyt aivan liian monta vuotta elämästäni negatiivisten tunteiden vallassa. Nyt voin varmuudella jo sanoa mitä ne tuovat tullessaan ja varsinkin vievät.
Siinä ettei tunne tuota toista ihmistä enää, jonka kanssa eli vuosia, on hieman minullakin ihmeteltävää. Pienellä aikaa on tapahtunut käsittämätön muutos ja muutos ei ole ollut mitenkään hallittua. Helpottaahan se minun irtautumista tuosta tapauksesta, joka tällä hetkellä tuntuu riivaavan ex-naistani. Minusta itsestäni nuo saatanan pikku apurit poistuivat eron myötä, kun huomasivat ettei minussa ole enää mitään nakerrettavaa. Nyt toivoisi pikaista helpotusta tuolle ex-kumppanille, sillä vaikka ihmiset muuttuvat niin rakkauteni häntä kohtaan elää ja voi hyvin. Piru vie, sitä tiedostaa rakastavansa sitä ihmistä mitä ei enää ole olemassa ja sekös tästä naurettavaa ja omalla tapaa turhauttavaa riutumista tekeekin. Haluanko minä todella viettää tulevat viikot, kuukaudet ja mahdollisesti vuodet eläen muistoissa, menneisyydessä, unelmissa jotka eivät toteutuneet vai olisiko aika kasvaa irti kaikesta tuosta. Varmasti olisi, mutta en ole siihen vielä valmis. Soluntason rekonstruktio on siinä mielessä vielä keskeneräinen.