Eroni eväät

Kiittää Varalan tyttöjä unohtumattomasta illasta. Kyllä, minulla oli jälleen mukava mahdollisuus tutustua uusiin tuttavuuksiin ja vielä nauttia tästä toiminnasta. Olen viime päivien aikana tajunnut jotain oleellista. En anna ex-olennon mielikuvan pääni sisällä vaikuttaa ja ennenkaikkea tuhota perhettäni, ystäväpiiriäni enkä minua itseäni. Olen aiheuttanut kaikille aivan turhaan kroonista surua ja särkyä. Näkökykyni on palautumassa ja siitä olen hyvilläni. Ex-olennon patsas rapistuu hyvää vauhtia ja se näyttää tällä hetkellä äärimmäisen luotaantyöntävältä. Olen ajoittain jo siinä klassisessa pisteessä, että mitä ihmettä oikeen näin hänessä ja kuinka olin niin sokea, että loppua kohden räpiköin niin pahasti. En ole itselleni kuitenkaan vihainen vaan otan tämän elämän rankkana opetustuntina johon vain hieman sisältyi jälki-istuntoa. Mielenkiintoiseksi jälki-istunnon tekee se, että minä itse langetin jälki-istunto tuomion ja valvoin sen suorittamisen. Tämän voi nähdä myös eräänlaisena kieroutuneena sadomasokismina, johon ei kuulunut kuin yksi osapuoli. Annoin ja otin sekä nautin mennen tullen.

No mitä tuleman sitten pitää. Jatkan matkaani ylpeänä eteenpäin ja rinta rottingilla. Minussa kytee ihmisenä tuo jonkinlainen alkukantainen ylivoimaisuus, joka voi kääntyä itseäni vastaankin, kuten tämä eroprosessi on minua muistuttanut. Elän kuitenkin niillä ominaisuuksilla, jotka minuun on koodattu ja opettelen mennessäni hallitsemaan tuota petoa sisälläni entistä paremmin. Olen jollain tapaa vakuuttunut, että tämä polku edessäni on se mitä olen vuosia etsinytkin ja johon en ole uskaltanut astua. Olin liian peloissani, eksyksissä, sokaistuneena ja surullisen kuuluisan väärinymmärrettynä. Itse aiheutin tämän sopeutumisen parisuhteeseen, joka ei vastannut eikä tarjonnut mitä tarvitsin. Ei ihme siis, että kompastuminen sattui puolin ja toisin. Se vanha korpisoturi minussa ei suostu kaatumaan vaikka viimeinenkin veripisara sataisi kuulaalle hangelle. Aina on yksi sankariteko vielä suorittamatta.