Olen nyt useamman kuukauden kohteliaasti perääntynyt ystäväni naikkosen tarjouksista järjestää minut sokkotreffeille. Ensinnäkään en käy treffeillä ja toiseksi olenko niin onneton ollut todella, että toiset puuttuvat jo naisasioihini? Olen yleensä se herra jonka asioihin ei passaa puuttua. No nyt heitin hieman leikkimielisyyttä peliin ja päätin toimittaa, jotta vonkuaminen loppuisi. Ystävilläni on hyvä sydän ja vakaa tarkoitus osoittaa minulle käytännön kautta, että ei se ex-olento ollut oikeasti niin ihmeellinen. En varmasti kiinnittäisi häneen mitään huomioita jos nyt tapaisin, mutta ne tunteet..
No ykköset niskaan ja kiilto silmiin. Let the games begin! Olipahan notkea alku ja ilta meinasi kääntyä vallan akrobatian puolelle. Sen verran on tästä leidistä sanottava, että jumaleissön missä fyysisessä kondiksessa ja se pitkä punainen tukka laskeutui täydellisesti hänen uumalleen. Tuli jo sellainen olo, että vittuako olen ex-olennon kanssa nyhvännyt kaikki nämä vuodet. Olen kuluvien kuukausien aikana kohdannut niin tasokasta seuraa, että oikein hävettää. Myönnän, että tuntuu hyvältä kun saa positiivista palautetta ja huomaa, että toinen on aidosti kiinnostunut yhteisestä illan vietosta ja minun seurastani. Ex-olento ei nauttinut seurastani varmaan aidosti enää vuosiin, joten nyt tämä tuntuu äärimmäisen nasevalta. Olen vain ihminen ja myönnän, että tarvitsen tätä nyt. Tarvitsen sitä positiivista ja suoraa kipinää naikkosilta, sillä minussa on niin paljon patoutunutta romantiikkaa sisuksissani, että johonkin se on purettava. En satuta ketään toimillani vaan pelaan avoimin kortein. Kaikki tietävät kohtaloni, mutta ovat silti valmiita auttamaan minua jälleenrakennuksessani. Saavat jokainen oman nimikko tiilensä tähän mausoleumiin sen lupaan. Oikein harmitti kun illan piti päättyä lyhyeen muutaman yhteiskunnan asettaman realiteetin vuoksi, mutta jatkoa seuraa. Näemme vielä, sillä lupasin antaa ystävyydelle mahdollisuuden ja hän lupasi tehdä minulle pasta carbonaraa.
Nyt on aika valmistautua loppu iltaan, sillä kerroin naismuukalaiselle leikkimielisistä treffeistäni ja hän vastasi. Viinipullo, hän ja viikinki 1900. Tajusin heti. Eli suihkuun ja sassiin.