Eroni eväät

Ennen minä Elin ja elämä pärjäsi mukana jos kehtasi. Nyt minä sinnittelen elämän kulmassa kiinni ja mietin mitä tehdä. Vanhentua, rypistyä, lannistua, rappeutua rauhassa vaan hyvä mies. Ei saatana ei tule kauppoja. Kiinnostaa kuvitella huominen, odotella ontuvaa kohtaloa. Tajuta se, että elämän parhaat vuodet ovat takanapäin tällä jampalla. Jumalauta kuinka tyhjentävä tunne. Tajuta, että rokki on soinut ja nyt on leikin loppu. Mitä jäi kouraan kysyn vaan? No, elettyä elämää jäi ja jonkin verran muisteltavaa. Nostalgian jatkumo olkoon lyhyt, sillä mieleni ei kestä kaiken lopullisuutta. Ei tässä vaiheessa kun mies on luopunut, hyväksynyt ja vieläkin rimpuilee vaikka tehtävänä on ainoa ja vain yksi juttu. Nöyrtyä, nöyrtyä niin maan pirusti. Suorastaan uudelleen käsitelmöidä koko nöyryys sanana ja terminä. Olisin minä siihen ollut valmis jos tulevaisuudessa odottaisi se mitä piti. Epäonnekseni olen kaikki tai ei mitään tyyppiä. Mikään ei enää kelpaa ja anteeksianto tulkoon maan povessa. Peilistä tuijottaa kuoleva oi kerran niin suuri ja mahtava petoeläin, jonka silmistä näkee luovuttamisen tuskan. Tuo tuska on helpotuksella kuorrutettu ja aina niin luotaan työntävä kun kuvastimessa vilahtaa. Ryömin kolooni ja käperryn odottamaan. Odotan rauhassa ja tyynenä. Tiedän mitä on tulossa ja turha raakilemainen uho tässä vaiheessa turhaa, jopa tunnelmaa latistavaa. Minä nöyrryn elämäni edessä. On tullut se päivä kun minun se on tehtävä. En olisi pirskahtelevina huippuvuosinani koskaan suonut edes ajatusta tälle kaikelle ja nyt se pamahtaa eteeni kuin se tunne kun ex-olento minut jätti. Seison vieläkin päivittäin saman peilin edessä jossa tuon tunteen puhelimen välityksellä sain. Se oli sitten siinä, muistan ääneen sanoneeni. Samat sanat hakeutuvat äänihuulilleni, mutta tarkoittavatko ne vieläkin tyhjää? Minun on jossain vaiheessa luotava niille sisältö ja ydin voidakseni antaa olla.