Odotellessani vierastani minun tuli huono olo ja hirveä ikävä ex-olentoani ja sitä mitä meillä joskus oli. Siis massiivisin paha olo pitkään aikaan aivan kuin olisin mestaus lavalle astumassa. Täysin käsittämätön ahdistus ja suru kaikesta menetetystä. En voi vierailua peruakaan, koska leidi on jo pian kaupungissani. Löysin netistä jotain joka iski minuun kuin puuseiväs läpi likaisen sydämmeni.
”Voi kun Sinä olisit tukenani. Miten jaksan yksin? Se ei näyttäydy nyt vaihtoehtona, mutta mitä muuta voisin? Tänään tiedän, että minun täytyy Sinut päästää, en Sinua missään nimessä syyllistä ja halua kahlehtia. Sinä olet kuitenkin vapaana kauneimmillasi, ymmärsin sen nyt. Minun kanssani et ehkä voi olla koskaan vapaa, sillä menetät itsestäsi niin paljon minuun. Koska minua ei ole, koska minä on kadoksissa, on ollut esillä Sinun kauttasi ja Sinun rakkaudessasi, niin luopumisen tuska on viiltävä. Luopuessani Sinusta, luovun myös osasta minua – siitä osasta jonka olen Sinun kauttasi tunnistanut ja itsessäni löytänyt. Kiitos Sinulle siitä – olet antanut suurimman lahjan mitä ihminen voi toiselle ihmiselle antaa”.
Toivottavasti annoin edes jotakin kaikkien näiden vuosien aikana ex-olennolleni.
Merkinnät RSS-syötteenä
luin monta kertaa läpi tuon netistä löytämäsi kirjoituksen. ja itkin. tunnistan siinä myös omaa ikävääni ex-olentoani kohtaan. pelkään ettei ikävä ikinä mene.
Haluatko lisää lukijoita blogillesi? Lisätään toistemme blogien linkit sivuilleni niin saamme molemmat takuulla lisää lukijoita. Vastaa jos idea kiinnostaa sinua:)