Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Ikävän kohdistuminen

19.07.2011, brainwithoutpinky

Yö oli vinkeä jälleen. Nyt en kaivannut niinkään exää vaan meidän pientä koiraamme, joka oli tärkeä perheenjäsen ja jota en ole aikoihin nähnyt. Siihen karvapalloon kohdistuu minun puoleltani lukematon määrä pehmeitä tunteita ja kaipaan sitä näin ollen monen kirosanan voimakkuudella tälläkin hetkellä. En ymmärrä miksi en saa sitä nahkapussia enää hoitooni. Ehkä koiranvaihto tilanne on exälle liian vastenmielinen kun joutuu minun kanssani asioimaan. Perään kuulutan neutraalia asennetta tässä! No minä en lakien sallimissa rajoissa mitään asialle voi ja uusi minä ei toimi muuten tässäkään pinteessä. Alussa koiranhoito toimi, mutta sitten kanssakäyminen oli kai liikaa. Minä en hoida koiraa siksi, että saisin olla exän kanssa tekemisissä vaan siksi, että viihdymme koiran kanssa yhdessä. Terapeuttini pisti minut punnitsemaan todella tarkkaan mitä tästä lemmikkisopasta yritän hämmentää, mutta lopputulos on ja pysyy siinä, että minä vain pidän yhteydestäni tuohon koiraan ja sillä on minuun positiivisia vaikutuksia. Koiran hoito ei pitkitä irtaantumistani exästä, sillä virheet eivät tekemättömiksi tule ja meillä ei ole kykyä ja halua aloittaa normaalia kanssakäymistä toistemme kanssa.

No minä rohkaisin aamusta mieleni ja tempaisin sähköpostin auki. Olen jo menettänyt niin paljon ettei juuri mitään ole tällä hetkellä hukattavaa. Kirjoitin exälle postin, jossa pyysin koiramme lapsuusvideoita hänen koneeltaan minulle, jotta voin ihailla tuota vempulaa ruudultani. Toivottelin siinä vielä hyvinvoinnit ja viikot tätä tehdessäni. Ihmetyksekseni vastaus saapui nopeasti ja lyhyesti. Nyt näyttää siltä, että minä saan nuo videonpätkät. Hallelujan paikka jos olisin uskovainen mies.
Silmääni on pistänyt yksi seikka. Itse toivotan exälle aina hyvää vointia ja kaikkea muuta nannaa, mutta hän ei ole kertaakaan minulle toivottanut edes muodollisesti mitään positiivista. Pikkujuttu, mutta pelkääköhän, että jos hän on kohtelias niin minä luulen, että hänellä on jotain tunteita minua kohtaan. Bah ei hän voi ajatella noin. Itse kuitenkin koitan hoitaa eromme viimeisen päälle asiallisesti paria retkahdusta lukuunottamatta. Yksi kaipaus viesti kahteen kuukauteen ei ole aivan paha tulos. Olen ylpeä itsestäni vaikka samalla oksennan sisuskalujani nenän kautta pihalle kun tekee niin pahaa henkisesti.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *