Kuinka tämä kaiken tämän jälkeenkin on näin vaikeaa? Irrottautua toisesta ihmisestä, jota ei enää ole edes olemassa. On vain muisto hänestä ja sitten se kuori joka vaeltaa tuolla jossain eläen omaa elämäänsä. Alan hiljalleen olemaan hyvin hyvin vihainen itselleni kun ajan itseni näin alas tämän eron takia. Exä ei ole tämän arvoinen ja minun pitäisi hieman enemmän arvostaa itseäni. No tämä menee kuin oppikirjasta, sillä jätetty yleensä elää menneessä ja jättäjä suuntaa vahvasti tulevaisuuteen. Nyt on katkera aamu. Kivat mulle toivottaa exä nauraen. Tulee aika brutaaleja ajatuksia mieleen. Kai yksi ajatusmurha päivässä sallitaan jos muuten pysyn kasassa. Viitsisi enää tässä vaiheessa alkaa riehumaan. Tein vuosia töitä, että uskallan tuntea ja näyttää tunteitani ja nyt tämä koituu kohtalokseni. Nyt kun löytäisi sen pillerin, millä saisi tunteet resetoitua ja jatkossa etenen tunteettomassa-moodissa hamaan tappiin. Vaikka edelleenkin haluan exälle pelkkää hyvää niin olen hänelle erittäin vihainen. Tämä ristiriita minut sekoittaakin. Vihaan ja rakastan samaan aikaan. Voiko mikään olla kuluttavampaa kysyn vaan?
Yksi asia on varmaa. Jos tästä erosta elossa selviän niin loppuelämäni koettelemukset ovat kuin pullaa söisi. Nyt tähtään vain huomiseen, sillä onneksi on aika ammatti-ihmiselle. Yritän kuluttaa päiväni johonkin. Luen ihmissuhde-kirjallisuutta ja muistelen hyviä ja ikäviä asioita. Mahtaakohan exä kärsiä yhtään? Mitähän exä oikein ajattelee? Enkö todellakaan saa koskea häneen enää koskaan? Voiko tästä selvitä ja haluanko edes?
EDIT: Olen lueskellut jälleen eroja käsitteleviä opuksia ja lähinnä ihmisten kertomuksia parisuhteistaan / erotilanteistaan. Mieleeni piirtyy väkisin yksi huomattava seikka.
Monet naisten ja miesten kertomukset sopivat meidänkin parisuhteen loppuvaiheisiin. Herää inhottava kysymys johonka en koskaan saa vastausta enkä edes tiedä haluanko. Exä taisi olla ihastunut toiseen mieheen? Uusi elämä kiinnosti niin paljon, jotta piti luoda konflikti voittajana eroon pääsemiseksi? Mahdollista on myös että tämä ”uusi mies” olikin se uusi elämä, jonka hän halusi ja minusta piti päästä eroon pitkän harkinnan ja valmistelun avulla. En tiedä, mutta ajatukset juoksevat. Lopputulos on kuitenkin tämä sama. Minun pitää jättää exä ja entinen elämä omaan arvoonsa tai hulluus iskee parantumattomasti. Tämä kaikki varmasti kuuluu jätetyn ajattelumekaniikkaan, mutta koska annan itselleni anteeksi ja exälle myös, jotta voin alkaa elää?
Merkinnät RSS-syötteenä