Eroni eväät

Elossa ollaan ja elämä on asettunut uomiinsa. Naismuukalaisen kanssa stressaava muutto yhteen on selätetty ja hymyä on piisannut. Ollaan me aika pari. Arki sujuu ja vapaa-aika saa meidät lentämään. En hehkuta erinomaisuuttamme toisiamme kohtaan vaan palaan hieman erivärisempään tunnelmointiin. Olen minä päivittäin miettinyt ex-olennon tuntoja ja tulevaisuutta. En ole kuullut hänestä mitään, en nähnyt enkä tiedustellut. Hän asuu vieläkin pääni sisällä, joten ei ole ollut tarvetta tuhota menneitä todellisuudella. Harmitellen olen päiviäni ajoittain vietellyt, omaa keskeneräisyyttäni kironnut, virheitäni annellut anteeksi itseltäni. Kaipaan menneitä jollain tapaa, mutta uusi elämä on syönyt suurimman kivun ja tuskan pois. Tuntuu vain niin lopulliselta, että emme toisiamme enää millään tavalla kosketa, vaihda ajatuksia tai silmiin katso. Tuntuu kuin olisin menettänyt pikkusiskoni, suojattini, maskottini. En näe ex-olentoa enää sillä tavalla naisena, koska minulla on elämässä nyt Nainen aivan erilaatuinen. Herkkä, tunnerikas, sensuelli, myötätuntoinen ja muutenkin mentaalisesti täyteläinen.

Mikä minut taas sai kirjoittamaan? Sain välikäsien kautta tiedon ex-olennon tulevasta muutosta ulkomaille. Puhuimmekin tästä viimeksi satunnaisesti tavatessamme kahvin merkeissä. Hän menee ja luo oman tulevaisuutensa. Minä hartaasti toivon, että hän tekee sen kevyin rinnoin vailla surua, murhetta ja katumusta. Pikkusiskoni, jonka suututin kasvoi aikuiseksi ja lähti elämään. Haikeus syö sanani ja kutistaa lauseeni. Ehkä haluaisin maailman tuulien joskus minulle kuiskaavan, kuinka ex-olennolla menee. Hengitän ja odotan sitä päivää kun elämä jälleen näyttää minulle arvaamattomuutensa. Valjastan tämän haikeuden voimavaraksi ja näytän Naismuukalaiselle kuinka tärkeä ja ainutlaatuisen merkityksellinen hän minulle on. Painan menneen elämän menetetyt mahdollisuudet takaisin sinne minne ne kuuluukin. Olen harjaantunut mentaalisen yliotteen saamisessa asioiden suhteen, sillä olenhan vielä elossa. Unohda en koskaan.