Eroni eväät

Tänään oli taas terapiakäynti ja se tuli todella tarpeeseen. Minulle tekee äärimmäisen hyvää keskustella eron herättämistä asioista, sillä muuten umpikujat seuraavat vaan toistaan pääni sisällä. Olen jälleen syytellyt itseäni loputtomasti ja huolehtinut exän voinnista kun minun tulisi keskittyä itseeni. En osannut tukea parisuhdettamme silloin kun sen aika olisi ollut, mutta se ei meitä eroon ajanut ainoastaan. Edelleen exän itsenäistymisvaihe näyttelee yhtä osaa eromme raunioilla. Emme välttämättä olisi millään estäneet tapahtunutta. Exä orientoitui yritykseensä ja uuteen uraansa niin vahvasti, että meille ei jäänyt kovinkaan paljon pelivaraa. Molempien henkinen kasvu oli pahasti kesken ja karille kolahti yhteinen matka. Suuremmoinen sääli ja harmi, mutta minkäs teet. Jälkeenpäin kaikki näyttää selkeältä. Minä kipuilin kun en saanut riittävästi aikaa, huomiota ja rakkautta. Olin tottunut aikaisemmin saamaan näitä ja elimme omassa maailmassamme, mutta sitten maailmaamme astui ulkoisia tekijöitä, jotka viehättivät kunnianhimoista ex-olentoani. Hän halusi itsenäistyä ja etsiä itseänsä valitsemansa kanavan kautta. Tiemme erkani jo aikoja sitten ja loppu olikin vain yhtä rämpimistä. Tämä surettaa niin maan penteleesti, mutta vääjäämätön loppu oli vain ajan kysymys. Jos olisin halunnut vielä jatkoa minun olisi tarvinnut tyytyä statistin rooliin ja sitä en pystynyt elämäni suurimman rakkauden edessä tekemään kun olin jo saanut maistaa kaikkea sitä ihanuutta kokonaisuudessaan.

Toivon sydämmeni pohjasta, että exä näkee tämän totuuden joskus ja ymmärtää, että minun vihaaminen ja syyttäminen tästä katkerasta lopusta ei ole oikea tie ulos uuteen sateeseen. Viha ja toisen syyttäminen kaikesta tietysti helpottaa oman elämän jatkamista, mutta itse en koe, että se on paras vaihtoehto loppuelämän kannalta. Minä menin peilin eteen ja hain apua, jotta ymmärsin tapahtuneen, oman osuuteni siihen ja ennenkaikkea sen ,että me olimme toisillemme väärät kumppanit. Jaiomme tapahtuma rikkaan vaiheen elämän janoissamme ja tällä kaikella on meihin molempiin toivottavasti positiivinen vaikutus loppupeleissä. Vaikka suru, kipu, haikeus ja sanoinkuvaamaton ikävä on musertaa minut hetkellä millä hyvänsä, niin silti minä toivon ex-olennolleni rakkauden täyteisiä vuosia tästä eteenpäin. En voi enkä halua muuta, sillä hän tulee olemaan minun ensirakkauteni loppuelämäni. Tämän tajusin tänään, vaikka en ensimmäistä kertaa suhteessa ollutkaan, mutta ensimmäistä kertaa koin rakkauden tunteen. Siitä olen kiitollinen ja oppirahat on nyt maksettu korkojen kanssa.

Se miksi minun toipuminen tästä erosta on niin hidasta ja hankalaa johtuu täysin minun tavasta elää tätä elämää ja käsitellä menneitä asioita. Toisilla on varmasti helpompaa ja toipuminen käy tuosta vaan, mutta minä en rollaa sillä tavalla. Minun on vain kompuroitava näillä suhteemme raunioilla kunnes silmäni tottuvat loputtomaan pimeyteen ja löydän hukkaamani näkymättömän kartan ulos tästä infernaalisesta painajaisesta. Toivoa sopii, että voimat eivät ehdy ennen aikojaan.

Päivästäni löytyy myös jotain konkreettista uskoa itseni kehittymiseen. Minä otin ja menin julkiselle salille piiskaamaan rautaa tuntemattomien ihmisten kanssa. Kyllä, tämä on minulle aika suuri askel. Onnekseni huomasin, että ensinnäkin lukuisat ihmettelevät katseet eivät tappaneet minua ja suurin mielen kohotus irtosi siitä, että minä olen 30-kymppiseksi jannuksi aikas hyvässä tikissä kun vertailin itseäni muihin. Ilmiannan tämän yksityiskohdan siksi, että rohkeus kannattaa vaikka itsetunto olisikin riistetty. Liikkeelle vain vaikka suru saatanallisia säkeitään soittelisi.