Sitä kaipaa parisuhdetta, yhteistä määränpäätä ja sitä tekemisen meininkiä, joka parisuhteessa vallitsi. Sitä on huomannut, että parisuhde todella haukkasi ison osan vuorokaudesta vaikka ei toisen vieressä aikaa koko ajan viettänytkään. Jotenkin vaikka molemmat osapuolet olivat omissa duuneissaan tai missä lieneekään niin sydämmessä sitä oli aina toisen luona ja toinen oli läsnä missä sitä ikinä haahuilikaan täyttämässä yhteiskunnan asettamia velvoitteita. Nyt tietynlainen tyhjyys ja tarkoituksettomuus syö arkielämän relevanssia. En ole vielä löytänyt työstä, ankarasta juhlinnasta, mietiskelystä enkä itseni kehittämisestä sitä täydennystä jota koin parisuhteessa rakastamani ihmisen kanssa. On ollut aika kovaa aikaa opetella täyttämään eron tuoma tyhjiö jollain mielekkäällä aktiviteetilla. Mielentilallani on varmasti vaikutus tähänkin, mutta silti luulen, että jatkossa kaipaan rakkausliittoa toiseen ihmiseen. Voin varmasti olla onnellinen ilmankin kunhan erosta selviän, mutta lopullinen silaus tämän elämäni repertuaariin tulee vasta rakkauden myötä. Tämä on raskas hypoteesini ja pelkään sen myös käyvän toteen.
Olen kieltämismoodissa itseni suhteen vahvasti. Kiellän tällä hetkellä itseltäni kaikki mahdolliset nautinnon aiheuttajat ja pyrin jollain tapaa tuottamaan itselleni mahdollisimman paljon tuskaa ja surua keinoja kaihtamatta. Muistoissa on hyvä elää, sitä sanotaan ja minä totisesti näin teen. Koen olevani tapaus, joka ei tällä hetkellä ansaitse muutakuin äärimmäisen kurimuksen ja kuuman tangon viikatemiehen kanssa ennen matkalipun lunastamista. Tämä kaikki, siksi että en kykene antamaan itselleni anteeksi vajavaisuuttani joka parisuhteessa minua riivasi. Pahoinvointini johtaa juurensa siitä totuudesta, että menetin tähän astisen elämäni tärkeimmän ihmisen. Antauduin tunteiden vietäväksi, mutta en osannut aina reagoida niihin onnistuneesti. En tuntenut itseäni ja pelkäsin rakkauden tunteita kunnes oli liian myöhäistä ja vapaus imaisi ex-olennon minulta. Maailma kohdelkoon häntä hyvin tai annan historialle jotain muistettavaa.
En pysty sanoin ilmaisemaan kuinka musertava ikävä minulla ex-olentoani on ja koiraamme. Kirjoitan tätä ja pelkään hetkellä minä hyvänsä luhistuvani tajuttomana lattialle. En siksi että olisin kaasuissa vaan siksi, että rakkauden myrkky on saavuttanut kokonaisvaltaisesti ruumiini ja fysiologiset reaktiot saavat kehoni sammumaan elämän liekistä. En saanut edes viimeistä ateriaani, mutta toiveeni olisi ollut itse tehdyt hampurilaiset kesäyönä mökillä ex-olennon kanssa.
Merkinnät RSS-syötteenä
Osaat kertoa tunteista todella kauniisti ja on helppo samaistua moniin osiin kirjoituksistasi.Itse kamppailen samoissa fiiliksissä tosin jo yli vuoden asian kanssa” painineena”. Olen lukenut blogiasi muutaman viikon,mutta palasin alkuun asti,kun tämän löysin,kun hain apua omiin tunteisiinija monesti mietin jotain kirjoitettavaa Sinulle.Ja voin todella sanoa tuntevani samanlaisia tunteita sisälläni,että tiedän kyllä mistä Sinä kirjoitat.
Tuntuu turhalta sanoa,että koita jaksaa,niinkuin kaikki aina muistaa muistuttaa mua,koska tiedän,että se ei lohduta saatikka auta pätkän vertaa.
Siispä jatka kirjoittamista,se ehkä auttaa selvittämää ja tuulettamaan omaa päätä,ainakin itselläni se ”auttaa” tai ainakin niin saa omia tunteita jotenkin ”kuuluville” vaikka välttämättä niitä ei kukaan koskaan kuule.