Minä ja naismuukalainen. Olemme totta. Päivä ja yö toisensa jälkeen hakeudumme toistemme läheisyyteen. Alamme hiljalleen uskoa tämän olevan totta vaikka näin ei meidän kummankaan elämissä vain tapahdu. Olen eläin joka saaliinsa napattuaan on kylläinen ja valmis lepohetkeen. Hän on jotain mitä ex-olennosta puuttui ja minä olen jotain mikä ei aikaisemmin ymmärtänyt ulos pyrkiä. Olen muuttunut mies, olen rauhassa itseni kanssa. Naismuukalaisella on tähän kaikkeen ollut vaikutusta, mutta suurin kunnia kuuluu erolle ex-olennosta. Niin mullistava kokemus tämä monivivahteinen trippi on ollut, että minäkin olen joutunut nöyrtymään itseni edessä. Tämä onkin ollut kaikista parasta kasvualustaa tulevaisuutta silmälläpitäen. Muistelen edelleen ex-olentoa ja välitän hänestä syvästi. Tämä ei tule koskaan muuttumaan. Välitän niistä muistoista joita loimme vuosien saatossa enkä niinkään siitä ihmisestä joka tuolla jossain vaeltaa omaa polkuaan. En tunne häntä enää enkä edes halua, koska tiedän kultaisten muistojen rapistuvan jos todellisuus paljastuu. Hän on hyvä näin pääni sisällä.
Me naismuukalaisen kanssa rakennamme oman tarinamme, erilaisen, syvemmän, tunteellisemman ja samalla vaarallisemman. Hänessä on kaikkeen tähän potentiaali ja vielä enemmän. Hän on ihminen, jolla on oikeasti antaa minulle jotain muutakin kuin tyhjää kuminaa ontossa tilassa. En voi kyllin korostaa hänen älyään, kauneuttaan ja sitä kummallista tunnetta, kun kaksi ihmistä kohtaa ja samalla tietää, että nyt ollaan suurien asioiden äärellä. Pelottavaa todeta, kuinka samanlailla hän asioista, ihmisistä ja elämästä yleensä ajattelee. Nyt maailma tarkkana, laumanjohtajilla on pettämätön vainu ja he ovat löytäneet vertaisensa. Ratsastan jälleen sillä aallolla, jonka kyynelkanavistani olen nostattanut. Olen valmis yrittämään vaikeinta ja samalla arvostetuinta temppua elämän surffauskisoissa. Olen valmis rakastamaan. En olisi ikinä tätä uskonut, joten pahoittelen maailma jos joskus epäilin sinua. Pahoittelen elämä kun sinua niin soimasin heikoilla ja onnettomilla hetkillä. Itseltäni en pyydä anteeksi vaikka olenkin kohdellut ruumistani sanoinkuvaamattoman sadistisesti tämän prosessin aikana. En pyydä anteeksi itseltäni siksi, koska infernaalisen tuskan kautta minun on ollut uudesti syntyväni. Olen tietoinen itsestäni ja löysin parhaan kaverin sisältäni. Nyt minulla on kolme sydänystävää, joten en voi kuin olla tyytyväinen. Nyt minun on mentävä, sillä suuret tunteet tarvitsevat tirehtööriä ja koen olevani lopputyön palauttaneena valmis laukaisemaan shown käyntiin.
Jos joskus vielä koen tarvetta jäsentää ajatuksiani tätä kautta, saatan niin tehdä. Saatan piruuttanikin kertoa Teille arvon kanssamatkaajat kuinka helvetin hyvin minulla menee ja kuinka ihanaa elämä on kaikesta maailman saastasta huolimatta. Irstaan ja erite rikkaan yön jälkeen kun vastakappale herää ja venyttelee todeten ”ai kun on ihana elää” niin minä olen taidonnäytteeni antanut. Voikaa hyvin ja ennenkaikkea olkaa olemassa vastoin odotuksia.
Kiitos sanoistasi. Vältin outojen sattumusten seurauksena tuonelan lautan. Ehdinhän minä seuraavaankin. Olkoon matkanne muisteltavissa vielä vanhanakin.
Sinä syvien vesien tulkki, joka kirjasit ylös tuskasi, on aika kellua pinnalla,kaksin.
Turvallista ja tunteikasta matkaa.
Onnea ja iloa arkeen ja yhdessä jaettaviin hetkiin.
Kuljetaan kohti kevättä ja se jos mikä on vähintäänkin on yhtä kaunista kuin se,että kaksi ihmistä värittävät toistensa elämää, kuten aurinko värittää taas uudelleen eloon puhkeavan maiseman kevään koittaessa.
Olet varmasti onnesi ansainnut,
nauti korttipakkasi kuningattaresta.
Olen puolestasi ja puolestanne onnesta myhkyräisenä <3
Räyyyh.
Kiitos matkaseurasta. Minä jään hetkeksi tällä pysäkillä. Sinun pysäkkisi tulee seuraavan mäen ja mutkan takaa, ole huoleti.
Olen niin onnellinen puolestasi. vaikeuksien kautta rohkeuteen rakastaa jälleen. hyvää jatkoa, minä kahlaan vielä pohjamudissa, mutta ehkä minunkin aikani koittaa vielä. on ollut hienoa seurata polkuasi, joka on ollut ajoittain hyvinkin raastava, sama täällä. mutta suunta on ylös!! onnea ja menestystä!