Lainaa.com

Luokittelematon

Loma päätös.

27.07.2011, brainwithoutpinky

Tein jääkaapin oveen ison kyltin ”älä anna kenenkään pilata lomaasi”. Tällä haen sitä, että annan itselleni luvan ottaa lomaa erokriisistä, exästä ja kaikista näistä jatkuvista ajatuksista, jotka asiaan liittyvät. Yritän työntää ne pääkopassa loman ajaksi johonkin pimeään nurkkaan. Olen nyt melkein 3 kuukautta 24/7 prosessoinut tätä eroa, miettinyt exää ja odottanut hänen aikuistumistaan, jotta voimme vielä kerran hyvästellä. Tätä ei ole tapahtumassa, se alkaa olemaan nyt selvä. Hän jätti itsestään juuri sen kuvan mitä aina epäilinkin hänen olevan. Kuvittelin meistä molemmista liikaa ja se kostautui. No seuraavalla kerralla en omaa osuuttani mokaa. Paljon asioita möhlin tässä suhteessa ja jonkin verran niitä laitettiin minun niskaani, jotta ero päätös olisi perusteltu ja sopivasti kiillotettu. Itsenäistyköön exä nyt rauhassa kavereidensa opastuksella ja tuella. Nauttikoon oman itsensä löytämisestä ja kasvusta rauhassa. Hän on saanut siihen nyt hyvän mahdollisuuden. Tätä hän on odottanut ja tilaisuutta hakemalla hakenut.

Minä aloitan lomani ja aion aktivoitua pirusti verrattuna viime kuukausiin. Olen kärsinyt aivan tarpeeksi ja aion ottaa kärsimyksestä nyt hieman lomaa. Sairaslomalla ollessani on ollut hyvää aikaa kelailla kaikkea, mutta nyt riittää. Ensinnäkin exä ei ole ajatuksieni arvoinen enää. Minun on alettava arvostamaan itseäni tässä vaiheessa. Exä on ruman karvoituksensa näyttänyt ja olen todistanut viime kuukausina, että parempia kohteita huomiolleni on ja löytyy. Aion niistä myös nauttia. Avaan silmäni ja mieleni uusille asioille, sillä vanhat saavat minut voimaan pahoin. Tämä on minun lomani eikä exä tule sitä pilaamaan ajatuksissani. Hän on mikä on, pystyn ainoastaan vaikuttamaan itseeni ja omaan käyttäytymiseeni.

Sen myönnän , että koiraa tulen varmasti päivittäin ajattelemaan ja kaipaamaan, mutta exä haluaa tuotakin viatonta nahkapussia käyttää vallan välikappaleena. Pikkumaista trailer-trash meininkiä, mutta olisi pitänyt tietää ja arvata jo aikoja sitten.


Yksi vastaus

  1. CM sanoo:

    Heippa!

    Jaksamisia. Olen lukenut juttujasi ja joitain samankaltaisuuksia tuntuu olevan. Itselläni on kohta vuosi ja ei vieläkään mene päivää, ettei ero ole jollain tavoin mukana. Tosin itselläni oli aika raadollinen ero.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *