Olipahan kinkerit. Aamuun asti meni ja nyt sitten kelaillaan mitä tuli tehtyä. Se mitä yritän pääni sisällä jäsentää lienee seuraavaa. En miettinyt, ajatellut enkä hapuillut ex-olentoa koko iltana kertaakaan. Oli sen verran meininkiä aamuun asti, että en kerinnyt kelaan parisuhteeni kariutumista ollenkaan. Olen vieläkin pienissä, joten jos lauserakenteiden epämääräisyys ärsyttää niin hyppää seuraavaan blogiin. Piru vie oli hyvää lihaa sapuska puolella sekä tanssilattialla. Olen minä kyllä sairas paskiainen jos oikeen silmiin katsotaan, mutta naiset nautti ja minäkin jollain tapaa. Olenkin tässä ajatellut, että kuvittelenko rakkauteni ex-olentoa kohtaan, sillä eilenkin rakastin ainakin kahta naista ja loppuja en edes muista. No yksi tapahtui kirjaimellisesti ja toinenkin melkein ravintolan vessassa. Tämä kertoo ainoastaan minun keskinkertaisuudestani johon olen vaipunut erottuani vastoin tahtoani ex-olennosta. Vaivuin siihen ihmismäiseen tilaan jota olen aina halveksinut. Arvokkuuteni on tipotiessään ja moraalini juoksee minua karkuun. Toivon, että ex-olento ei alennu tälle tasolle. No oli miten oli, yritän kai jollain hassulla tapaa sanoa, että on ihan kiva olla kuuma kolli, jolla hommat toimii. Niin saastaiselta kun tämä ihmisenä olo minusta tuntuukin tänään olisi luvassa lissää. Minut on kutsuttu illan istujaisiin, jossa saa pukeutua muuhunkin kuin mittatilaus kondomiin. Aion toteuttaa kahdesta hahmostani sen likaisemman. Saapasjalkakissa jääköön ensi kertaan ja illalla on vuoro SOA:n Jackson Tellerin luotiliiveineen höystettynä Erä-koiralla.
Kalpenin kun huomasin minun eksyneeni siihen lammaskatraaseen, jota ennen vaanin suden ominaisuudessa puurajassa. Tätäkö ihmisenä olo todella on? Halpamaista ja ah niin säälittävän yksinkertaista. On todella lähellä, että en lopeta itseäni ainoastaan sen vuoksi, että se olisi ainoa oikea teko tässä vaiheessa surkeutta. Minä vaivun siihen samaan eritteeseen, josta aina varoittelin ex-olentoa. Olen syvästi pettynyt itseeni.
Merkinnät RSS-syötteenä
Ei ehkä kannata kaikista tekemisistään tai tekemättä jättämisistään ruoskia itseään ihan noin ankarasti.Eiköhän tuollaisiin kohtaamisiin tarvita kuitenkin aina kaksi ihmistä ja toiminta lienee ollut kuitenkin ihan vapaaehtoista.Ehkä välillä vaan on hyvä suorittaa sellanen omatunnon ohitus ja tehdä just niinku sillon tuntuu.No tosin itseäni ajattelen niin pitäisi opetella työntämään sitten ne omat tunteet jonnekkin takavasemmalle,kun aina tuntuu heittäytyvän kaikkeen ihan tosissaan niin voi olla parempi ettei sitten lähde edes kokeilemaan.
Mutta itse ajattelen,että,kun voi vielä peilistä katsoaa itseään niin kaikki on hyvin.
Ja eilinen meni jo ja huomisesta ei voi tietää niin pitää tänään elää!
Karvasta itsepetosta kaikki tyynni, josta henkinen likalasti vain kasvaa entisestään. Sitä vain rimpuilee viimeisillä voimillaan valmiina kokeilemaan mitä hyvänsä, että hetkeksi unohtaisi.
Huh mitä tekstiä,on vähän eri fiilikset,kun ennen.No tuo on nyt kai sitten sitä elämistä isolla Eellä.Tollaseen tunteitten tappamiseen,kun pystyis niin ehkä moni asia olisi edes hetken helpompi kestää.Tunteet vaan narikkaan ja menoksi…