Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Nyt on aivan pakko

26.06.2012, brainwithoutpinky

Nimittäin listata positiivisia ja jopa mairittelivia eteen heittäytyviä faktoja tilanteestani elämän polulla yleensä. No aloitetaan vaikka työkuvioista. Organisaation johto oli saanut vihiä valmiiksi täytetystä eroilmoituksestani ja ennen lomille lähtöään päättivät reagoida. Löysin itseni istumasta huoneesta, jossa useampi johtoportaan henkilö katsoi valloittaviin silmiini anellen minua jäämään tarjoten uutta asemaa ja taloudellista nostetta kuukausittaiseen korvaukseeni. No niinhän siinä kävi, että lupauduin vuoden loppuun asti kokeilemaan uutta pestiä eli määrittelin itse itselleni koe-ajan ja rajasin työtehtävät tarkasti. Tämän erän tässä shakissa taisin viedä minä. Työkuvioissa on siis nostetta ja tärkeintä minulle on aina ollut se, että saan pitää vanhan uskollisen jengini ympärilläni, jotka kouluttavat uudet tulokkaat minun tavoilleni. Ideaali tilanne vaikka itse sanonkin.

No seuraava mainitsemisen arvoinen elämäni säihkykohta lienee minä itse. Olen soimannut itseäni yli vuoden niin raskaasti, että olen sokeutunut ja unohtanut oman erinomaisuuteni tyystin. Ystävät, perheeni ja Naismuukalainen muusta hameväestä puhumattakaan on yrittänyt sitä kyllästymiseen saakka minulle toitottaa, mutta tummat pilvet ovat taivaallani olleet liian raskaita. No nyt on tällä hetkellä havaittavissa enää ohutta yläpilveä. Olen fyysisesti kovimmassa kunnossa koko treeniurani aikana eli 31-vuotiaana olen saavuttanut fyysisen huippuni. Tämä tuo minulle mielihyvää monestakin syystä. Tässä vaiheessa lukija on hyvä ja hakukonettaa ”kreikkalainen patsas”, jotta saa tarpeeksi vahvan mielikuvan siitä missä mennään. Olen onnellinen, että olen jaksanut kuntoilla saatanallisesta eromasennuksesta huolimatta ja epäilenkin vahvasti, että raskas treeni on pelastanut minut täydelliseltä itsetuholta. Olen aina halunnut pitää itseni jonkinlaisessa kunnossa ja jos nyt löytäisin itseni valahtaneena ihmismöykkynä niin mieleni ei enää palaisi alkuperäiseen loistoonsa se on varma.

Se, että fysiikkani on lähes yliluonnollinen, on myös ajatuksen juoksussani tapahtunut messeviä muutoksia. Mieleni leikkaa tätä maailmaa partaterän lailla ja olo on välillä kuin T-1000 aikoinaan. Ei en ole pamahtanut maniaan masentuneen oleilun jälkeen. Olen vain tajunnut arvoni. Olkaa huoleti arvon kanssamatkaajat. Olen ammatti-ihminen niin hyvässä kuin pahassa. Minä olen harvinaisen älykäs ihmisapina, joka omaa useita taitoja luoda maailmastaan ja elämästään juuri sellaista kuin haluaa. Siirtelen itseäni elämän laudalla tuosta vain välillä jopa noppaa heittämättä ja alkuruudun kautta kiertämättä. Kysymykseen- ”huijaanko koskaan?” käytän veto-oikeuttani olla vastaamatta ja yksintein jäävään itseni koko kysymyksen piiristä. Laitetaan nyt vaikka munalukko vielä päälle niin ei tule kenellekkään kiusausta edes esittää jatko kysymyksiä.

Eli summa summarun: Olen kokonaisuus, joka hakee vertaistaan. Olen Hunnipäällikkö joka ei pelkää taistelua. Olen suuri kaunis eläin, joka valloittaa metsäsi, savannisi ja vuoristosi. Olen täällä barbaari, koska kukaan ei ymmärrä minua. En vaihtaisi itseäni mihinkään. Kohdelkaa itseänne samoin olkaa hyvät.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *