Eroni eväät

Minun piti kertoa matkastani, mutta en pysty. Sain ystäväni kautta tiedon ex-olennon hakevan seuraa suositun treffi-palstan välityksellä. Eroprosessi alkoi alusta. Tähän minulla ei olisi ollut vielä voimia. Suonissani virtaava polttava neste pakkautuu sydämmeeni. Olen onnellinen hänen puolestaan ja lohduttoman surullinen itseni puolesta. Minä en jaksa tätä nyt. En saa henkeä enkä edes halua. Tuntuu kuin koko mennyt viikko ja menneet kuukaudet vuosineen olisi pyyhkäisty minun maailmastani pois. Tiedän mitä minun tulisi tehdä, mutta ajattelen liikaa muita. Kaiken realisoituminen ylittää kantokykyni. Tiesin tämän päivän koittavan, mutta silti tämä voi viedä henkeni tai korjaan, tyhjän torsoni. Ei minussa enää henkeä edes ole.

Kriisi-istunto varattu torstaiksi. Tämä vaatii useamman istunnon se on varmaa. Ymmärrän, että tämä on tärkeä ja erittäin tarpeellinen lopun alku tässä kriisissä. Ex-olento on tosissaan ja se on hyvä. Rohkea plikka kun lähtee netistä kalastelemaan. Toivottavasti tärppää laakista ettei joudu kahlaamaan kaikkea kuonaa läpi. Tai minun jälkeeni varmasti maistuu kaikki. Prosessi on normaali ja hän ihmisenä on sen verran valloittava, että ottajia riittää varmasti. Toivottavasti on koira ihmisiä tuleva mahdollinen siippa. On todella lähellä, että en peru ensikuun uutta matkaa. Olen niin poikki, että työnsin seuralaiseni kylmästi ulos pakkaseen. Hän ymmärtää, mutta en jaksa päänsilittämistä enää. En ole sitä ansainnut. Kolhu sielussani on lopullinen.

Parhainta onnea rakkauden etsimisessä juuri Sinulle.

Kävin hengittämässä pakkasilmaa. Taivalsin entisen yhteisen lenkkipolkumme ja tuuperruin osittain hankeen muistojen pahoinpidellessä minua. Seisoin tienristeyksessä, jossa melkein menetin henkeni moottoripyörällä. Muistan elävästi ex-olennon aidon huolen sairaalassa. Nyt toivon lopputuloksen olleen toinen tuossa kolarissa. Oltaisiin säästytty monelta murheelta. Tiesin aina, että kolari ei itsessään ollut virhe vaan lopputulos. Yritin yllättää sinä päivänä hänet iloisesti saapumalla paikalle, mutta pilasinkin koko illan. Story of my life. Minun on näköjään menetettävä kaikki ennenkuin elämä tekee valintansa. Nyt vaan kaipaisi puheseuraa, mutta olen ylittänyt rajani joka suuntaan. En voi kun käpertyä pimeyteen ja tuudittautua siihen faktaan, että ex-olento on nyt onnellinen. Koska oikein olen saanut ansaitsemani mukaan? Olen taistellut itseni kuoleman kourista jo niin monta kertaa tämän eron jälkeen, että onneni siinä suhteessa alkaa olemaan loppuun imetty. Olisi perkele pitänyt lähteä jo aikaisemmin sen minä sanon. Miksi pelkään tapahtumaa, jonka olen tiedostanut ja hyväksynyt jo aikoja sitten? Mikä minussa saa elämän vielä taistelemaan olemassaolon puolesta. En minä tiedä, en kerta kaikkiaan. Onko se toivo tämän painajaisen loppumisesta vai pelkäänkö kuoleman vievän mahdollisuuden muistaa menneet kauniit hetket ja asiat? Menetänkö ex-olennon vasta sitten lopullisesti?