Eroni eväät

Asiat ovat menneet niinkuin ovat. Menneisyyteni on ollut julmaa leikittelyä elämällä, ajalla, itselläni sekä kuolemattomuudella. Nyt olen tilanteessa, jossa minun tulisi tehdä valinta seuraavasta sankaritarinasta. Kyse on niinkin maallisesta asiasta kuin minun ja naismuukalaisen suhteen syventämisestä ja sen tuomisesta julkisuuteen. Hän haluaa konkretiaa. Mihin olemme menossa ja miksi? – lienee avoin ja kiperin kysymys tällä hetkellä. Olemme kierrelleet ja kaarrelleet probleeman ympärillä, kumpikin yrittänyt lukea toista hakien oikeaa tilaisuutta esittää tarvittavat kysymykset toivoen vienosti saavansa haluamansa vastaukset. Itse olen onnellisessa asemassa sillä luulen tietäväni missä hänen mielensä seilaa. Ongelmani on seuraavanlainen. Minä en tiedä mitä haluan. Vika ei ole hänessä vaan minussa. Maailmani on edelleen erosta niin sekaisen, että en näe itseäni rakentamassa mitään tulevaisuutta kenenkään kanssa enää ikinä. Olen jollain tapaa luopunut unelmistani ja toiveistani elämän suhteen. En edes piru vie tiedä haluanko elämältä enää mitään muutakuin kuin hetkellistä sekavuutta joka vääjäämättä taluttaa minut ennenaikaiseen hautaan. Tiedän, karua puhetta komealta, älykkäältä ja hyvin toimeentulevalta luomakunnankruunulta (päivän sarkasmi annos nielaistu olkaa hyvät). Tiedostan, että tämä voi olla ohi menevää jälkikuplintaa ja elämän selvät sävelet kumpuavat tulevaisuudessa pääkopastani ihan itsestään. Ongelma on silti edessäni. Osaanko enää edes arkea elää muutakuin yksin saatikka tahdonko sitä edes? Olen ollut tyytyväinen viimeaikaiseen tapailuun, ajanviettoon, loputtomiin öihin ja aamun nopeisiin. Onko minun todella luovuttava tästä asetelmasta kysyn vaan? On ymmärrettävää, että naismuukalainen näkee minussa paljon muutakin kun minä tällä hetkellä. Hän näkee minussa potentiaalisen kumppanin jonka kanssa rakentaa yhteistä pesää poikasineen. En vain itse tiedä mihinkä tuhlaisin seuraavat vuoteni. Olen tullut todella tarkaksi ajastani eron jälkeen. Ikää tulee ja vuodet vähenevät tällä vauhdilla sopivan noileesti, joten taidan antaa vain mennä ja katsoa, milloinka ja mihinkä kompastun viimeisen kerran. Minulla ei ole enää edes intressejä kirjoittaa tätä blogia. Elämässä tapahtuu niin paljon, vaikka maailma laahaakin perässäni. Mieleni kampittaa todellisuuden nopeammin kuin arvaattekaan.