Eroni eväät

Olen minä poika miettinyt pääni puhki viime päivinä ja öinä. En ole tuhlannut tätä kallisarvoista joulun aikaa mihinkään negatiiviseen ajatuspainiin vaan olen muistellut rakkaita aikoja ja niitä positiivisia asioita mitä minulla entisessä suhteessa oli. On ollut aika elävöittävää piehtaroida kaikessa siinä mitä todella kaipaa. Positiiviset asiat, hykerryttävät muistot ja ne eleet, joita ex-olento suoritti saadakseen hymyn kasvoilleni. Meillä oli niin paljon hyvää, joka vain hukkui siihen pimeyteen johonka ajauduimme. Voi kuinka tekisinkään asioita toisin. Minä voisin jopa saada onnen hänenkin kasvoilleen vielä palaamaan. Vihaan itseäni kun olen näin säälittävä romantikko, mihnä helvetissä se paholainen minussa piileksii silloin kun häntä tarvittaisiin? Vanha vihtahousu ole hyvä ja ota minut valtaasi niinkuin menneinä hyvinä aikoina. Jollain tapaa ero toi myös valon minuun ja en saa sitä pois päältä sitten millään. Harmi vain, että tuo tuikku sisälläni ei auta unohtamaan vaan pitää kaiken menneen käsin kosketeltavissa. Tuo sitkeä liekki pitää kaiken tämän niin epätodellisena ja kuluttavana, että pelkään luovuttavani pian. En tohdi tarttua uuteen onneen, enkä edes varmasti osaa kun tätä mentaalilukkoa on mahdoton tiirikoida auki. Tällä hetkellä tekisin mitä vain, jotta saisin edes mallikelpoisen lopun kaikelle. En uskonut ikinä eksyväni tällaiseen pimeyteen. Tiedostan, että tämä kaikki tarvittiin, jotta kasvan mieheksi ja ymmärrän myös, että ex-olento tarvitsi tämän matkan kanssani, jotta hän löytää itsensä. Toivottavasti hänen matkansa on hieman edes helpompi kuin minun. Uhraan tunteja ja päiviä toivoen hänen olevan onnellinen ja säästyneen kaikelta tältä pimeydeltä, jossa minä vaellan. On todella musertavaa ajatella mitä hänelle mahtaa kuulua ja mitä kaikkea hän on kokenut näiden kuukausien aikana. Tiedän, että minun pitäisi keskittyä ainoastaan itseeni, mutta syvä rakkaus puskee kaiken tämän pintaan. Mahtaako hän olla tuhlanneen yhtään ajatusta minuun eromme jälkeen? Toivon syvästi, että ei, sillä se ei häntä pelasta. On aika ajoin todella vaikeaa kaivaa itsestään sitä universumin ymmärrystä, että hän halusi tätä ja on nyt selvillä minusta. Välittikö hän minusta enää vuosiin vaan odotti vain sopivaa tilaisuutta lähteä kun ei enää tarvinnut minua? Miksi heräsin näin myöhään ja annoin itseni kaatua? Tulee jälleen hetki kun joudun kokoamaan kaiken energiani kohdistaen sen ympärilläni olevaan hyvyyteen, jotta en tee lopullista virhettä. Hepaa!