Eroni eväät

Olen elossa, jos sitä olette miettineet arvon lukijat ja sinnikkäimmät yhteydenottajat. En tiedä mitä Teidän kanssa jakaisin tässä ja nyt. Paljon on tapahtunut, vettä koti joessa virrannut, ajatuksia pois huuhtoutunut ja aina uusia pintaa pyörtynyt. Muutos on ollut väistämätöntä, joskin kohdallani peijakkaan hidasta ja raskasta. Meikämandoliini nimittäin ei ole vieläkään antanut itselleen anteeksi vajavaisuuttani. Kahtia jakautuminen on ollut haastavaa. Mukavasti soljuva tunteita täynnä oleva arki Naismuukalaisen kanssa värittyy ajoittain mieleni tummilla sävyillä ja elämän syvät dilemmat kietoutuvat aivosoluihini raskauttavasti. En ole vieläkään löytänyt helpotusta menneistä, elämästä yleensä, ehkä jopa kuolemastakaan. Arvoituksia tielläni siis vielä makaapi ja näillä näkymin tarkoitukseni on niihin vielä kompastella. Turtunut olen pakostakin, kestäminen ja askeleiden jatkuminen on ollut paljolti tästä kiinni. Oma via dolorosani näyttäytyy jotenkin ansaitummalta kun sitä kävelee tarpeeksi hitaasti, kiirehtimättä ja oikein ajatuksen kanssa. Päivittäin mietin menneitä, joskus jopa jatkuvasti ja alitajuntaisesti herkeämättä. Tällä kaikella on ollut minuun nähkääs loputon vaikutus. Näen kaiken lävitse nykyään ja se saa minut erakoitumaan entisestään. En pidä kehitystä pahana vaan enemmänkin selviytymismekanismina, jota olen kantanut ja kehittänyt mukanani ehkä jopa ensimmäisestä ajatuksestani lähtien. Kiehtovaa eikö totta. Henkilökohtainen evoluutioni on kultivoitumassa kriisin kautta kliimaksiin. Tiedän ajautuvani joko tietoisesti tai ”vahingossa” vielä sellaiseen tapahtumasarjaan, joka näyttäytyy historian valossa käsittämättömältä ja selitystä vailla olevalta, mutta ehkä palaamme siihen jatkossa.

Kyllä, edelleen treenaan, aiheutan ihmetystä työssä, opiskelen kohti gradua, juon viinaa, olen arvaamaton, mystinen, vailla todellista kosketus pintaa ja saatanan komee. Tässä pintapuoleisesti arjen irvikuva minusta, mutta muitakin ulottuvuuksia löytyy. Rakastan edelleen ex-olentoa ja mietin häntä ja nahkapussia herkeämättä, mitä sitten. Minä myös kuuntelen herkeämättä kuinka ihana ja hyvä mies olen Naismuukalaisen silmissä ja vaikka itse sanonkin niin olenhan minä loistanutkin. Jumalauta sellainen salonkileijona minusta on kuoriutunut, että välillä itseäkin hirvittää mihinkä sitä pystyisi. Ajoittainen alakulo ja maailman tuska on minussa, ihmisissä ja meidän tavassa käsitellä ympäristöämme. Tyhmää lammasta minusta ei saa, mutta kuolleen suden aikanaan kyllä. Olkaa huoleti.

Suurin saavutukseni ihmisenä tähän asti on meissä syntyjään oleva kuoleman pelon pois manaaminen. Minä olen sen selättänyt ja itsestäni pihalle hakannut. Vapautus ja valaistuminen on ollut kerrassaan omnipotenttia elämän mukulakiveä. Voi hyvin, juuri Sinä.