Eroni eväät

Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä myllertää ehkä pienoinen katkeruus. Exäni oli suunnitellut eroa pitemmän aikaa, mutta toteutti sen nyt vasta kun sai opiskeltua, valmistui ja löysi töitä. Siihen asti minun asuntoni, rahani, autoni yms päivittäiset hyödykkeet olivat hänelle tarpeellisia ja kelpasivat hyvinkin. Olisiko hän voinut olla niin kylmän laskelmoiva, että kärsi vierelläni sen takia, että minusta oli hänelle hyötyä siinä elämän tilanteessa? Tämä ajatuskuvio loukkaa ehkä eniten, jos tässä on totuutta edes hivenen. Jos olisin tiennyt niin olisin katkaissut välit asiallisesti jo aikoja sitten. Hänkin olisi voinut viedä tämän asiallisesti loppuun eikä käyttäytyä kuin jokin trailer trash-pimu suoraan b-luokan leffasta. Nyt hän sitten vain aiheutti hässäkän ja käveli pois ilman vastuunkantoa tapahtuneesta. Vanha minä on hyvin hyvin vihainen tällä hetkellä. Toisaalta ymmärrän hänen toimintatapansa, sillä hän on varmaan lapsesta asti oppinut toimimaan juuri näin. Sillat poltetaan ennenkuin kukaan oppii minkälaisten ihmisten kanssa oikeasti on tekemisissä. Ei ainakaan itse tarvi jäädä kuuntelemaan mitä toiset ovat hänestä mieltä. Ja eihän tässä maailmassa kannata muiden mielipiteitä juuri kuunnella muutakuin omaa sisäistä ääntään. Yksilökeskeisyys kunniaan ja tuijottaan hömppää televisiosta kuola valuen suupielestä.

Katkeruuteen voisi auttaa se, että muistelisin vanhoja hyviä aikoja ja etsisin niistä jotain aitoa ja hyvää. Olen kahlannut muistojani loputtomasti läpi ja nyt alkaa kyllästyttään. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Se ihminen mikä exästä kasvoi oksettaa minua monessa suhteessa. Henkinen ja fyysinen olemus ei ole kaunista muisteltavaa nyt kun silmät alkavat hiljalleen aueta. Miten olen voinut viime aikoina väittää tuollaista ihmistä rakastavani ja haluta monessakaan mielessä? Mistä mielini sopukoista olen sen ultimaalisen kauneuden harhan oikein kaivanut. Minun tarvitsi vain avata silmäni ja katsoa muita ihmisiä niin huomasin, että rakkaus on todellakin tehnyt minut sokeaksi. Tekee oikein pahaa kun edelleen käytän rakkaus sanaa samassa lauseessa hänen kanssaan, mutta pakkohan minun oli häntä joskus rakastaa. Silloin kun hän oli vielä rakastettava ja muututtuaan minä jäin menneeseen kiinni, enkä osannut irrottautua tuosta uudesta. Tämä sai minut voimaan myös pahoin suhteessamme. Nyt nauran ääneen ja mietin, että kuinka idiootti sitä onkaan monessa suhteessa ollut. Olen melkein hyvilläni, että en ole ollut täydellinen mieskään hänelle. Tämä ajattelu ei tosin kannata minun ihmisenä kasvun vuoksi, joten kadun edelleen syvästi virheitäni ja toivon jatkossa löytäväni oikean rakkauden jossa voin kykyni näyttää.

Koira tilanne täysin lapsellinen kuten arvata saattaa tilannetekijät huomioiden. Exä ei kaikessa itsenäisyydessään anna koiraa minulle hoitoon ollenkaan vaan käyttää sitä valtataistelu-aseena minua kohtaan. Pikkumaista ja lapsellista touhua, mutta en juuri muuta odottanutkaan. Aikuistumiseen ei riitä työpaikka ja yksin asuminen. No vanhemmilleni hän sitä kuitenkin on viemässä hoitoon. Hassu kuvio, mutta niin on hassut pelaajatkin. Jos lähtisi salille katsomaan olisiko siellä täyspäisiä naaraita, jotka pitävät itsestään huolta niin henkisesti kuin fyysisestikin.