Nyt on tullut kolme päivää tuuletuttua kaupungin yöelämässä. En ole sortunut virheisiin vaan olen vaan oleskellut ja naatiskellut. Hieman on ilmassa ollut pelkoakin, että näen ex-olentoni jossain kuhertelemassa. No onneksi ei ole tärpännyt sillä saralla. Olen observoinut ihmisiä oikein olan takaa ja tullut johtopäätökseen seuraavaan. Ihmisen elämä on likaista hommaa, mutta rakastuneena sitä ei huomaa toisen saastaisuutta. Anteeksi karkea kielenkäyttöni, mutta kun asiaa oikein ajattelee niin on helppo myöntää olevansa epätietoinen mihin eläin loppuu ja ihminen alkaa. Minä en ole kovin ihmisläheinen otus, mutta rakastuneena näin ja tunsin exässäni jotain ainutlaatuista ja ihmeellistä. Nyt kun rakkauteni on muuttanut muotoaan ja en ole häntä nähnyt aikoihin niin ainutlaatuisuus ja ihmeellisyys karisevat hänen hartioiltaan nopeaa tahtia. Ymmärrän hänenkin olevan vain ihminen tässä kurjassa universumissa ja minä en voi odottaa mitään sen suurempaa häneltäkään. Maailmankuvani on muuttunut eron tultua niin paljon karummaksi ja toisaalta todellisuutta vastaavaksi. Tämä helpottaa loppuelämän taivallusta, sillä nyt tiedän mitä romanttisesta haihattelusta palkaksi saa. Jos kerran meidänkin vuosisadan rakkaustarina näin rumasti päätöksensä sai niin tässä maailmassa kaikki on mahdollista. Voin ainoastaan luottaa itseeni jatkossa ja fuck the rest. En osaa sanoa mitä tulevaisuudellani teen. Oravanpyörä ei hotsita, sillä ei ole mitään syytä jatkaa tämän virheellisen maailman ruokkimista. Olen viime aikoina taistellut yöt läpeensä miettien elämän tarkoitusta ja varsinkin oman elämäni tarkoitusta. On uuvuttavaa puuhaa miettiä mikä minun tarkoitukseni tässä universumissa oikein on? Vai onko karu totuus kuitenkin se, että kuhan tuhlailen happea ja pidän aikani hauskaa kunnes riittää ja poks!
Tämä ero ja sen mukana tuoma kokonaisvaltainen herätys minulle itselleni on ollut korvaamatonta jo tähän asti. Vaikka sattuu niin maan saatanasti niin alan ymmärtämään, että tällä on positiivisiakin vaikutuksia minuun itseeni. Tämä prosessi voi vielä kirkastaa minulle oman elämäni suurimman salaisuuden. Muiden salaisuuksia se on tarpeeksi paljastanut, kiiton minulle riittää.