Lainaa.com

Luokittelematon

Syysflunssasta huolimatta rokki soi

08.09.2011, brainwithoutpinky

Huomenna lähtö Tukholmaan. Odotan oikeasti tätä reissua. Porukka on sopivan sökö ja meininki varmaan kohtalaisen ikimuistoista. En ole tällä porukalla koskaan matkustanut, mutta odotukset ovat stratosfäärissä. Tämä on sitä minun uutta elämää. En olisi ennen eroa ajatellutkaan matkustavani tälläisen seurakunnan kanssa muutakuin saunan taakse, mutta nyt sitä mennään oikein ulkomaille. Pienestä syysflunssasta huolimatta ukko on viritetty viimeisen päälle ja budjettia ei ole.

Pientä kihelmöintiä muutenkin sosiaalisessa elämässä. Otin vastaan uuden työtehtävän eli tiedossa on sopivasti muutakin ajateltavaa kuin eron irti päästämä kuona pääni sisällä. Ja kyllähän niitä plikkoja on tullut riiattua, mutta täysin herrasmiesmäisin ottein ja elein. En edelleenkään hae mitään kouriin tuntuvaa, mutta mukavaa on ollut olla yhteyksissä vastakkaisen sukupuolen kanssa ja etenkin näissä tapauksissa, joissa vastassa on ollut muutakin kuin naamakirjaa aktiivisesti räpläävä keinovärjätty hologrammi nukke. Olen enemmän kuin otettu siitä, että maailmalla on todellakin naisia, jotka ajattelevat eivätkä vain seuraa muita. Yhdessä vaiheessa olin niin pimeässä paikassa, että luulin jo pelin olleen menetetyn.

Suuntaan tällä hetkellä hiljalleen eteenpäin elämässäni, vaikka raskas erotaakka mukanani vielä kulkeekin visusti. Maanantaina minulla alkaa miesten eroryhmä ja odotan sitä avoimin mielin. Koen sen vieläkin tarpeelliseksi vaikka suurin hyppy tuntemattomaan onkin jo otettu , kiitos siitä terapeutilleni. Nyt on aika palata vaatekaappini kimppuun. Olen ikäkriisissäni päivittänyt kaappini sisältöä kustannuksista huolehtimatta. Tätä menoa minusta kuolee tuo vanha paholainen ja päälleni verhoutuu siistin muodollinen kansalainen. Pelottavaa joka suhteessa, mutta menköön.

Ps. Minusta on alkanut tuntumaan siltä, että tahtoisin kiittää ex-olentoani meidän erostamme. Tämä tunne on vielä liian aikainen joten hautaan sen hetkeksi odottamaan oikeaa hetkeä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *