Eroni eväät

Näinkö minun elämäni piti mennä? Unelmat murtuivat ja kohtasin päämäärättömän harhailijan, joka vain odottaa loppua. En näe syytä yrittää, potentiaalisetkin hetket ovat ohikiitäviä ja taas makaan maassa tyhjä tuijotus kasvoilla. Viikonloppu oli kiintoisa sekä menevähkö ja nyt on laskun maksun aika. Sanoin Naismuukalaiselle, että minä en kykene hänelle olemaan mies, jonka hän tarvitsee. Minun hetkeni meni ja sen ryssin. En näe itseäni kenenkään kanssa kohtaamassa tulevaisuuden haasteita. Olen yksinäinen vanha susi, jonka reviiri on mennyttä ja voimia uuden valloittamiseen enää ei ole. Aika on ajanut minusta ohitse. Tuntuu lohdulliselta myöntää itselleen tämä. Ei tarvitse rypistellä ja riuhtoa totuutta vastaan, vain ottaa se avosylin vastaan. Istuin juuri järven rannassa ajatuksieni kanssa ja itkin. Ohikulkijat eivät kyyneleitäni nähneet, mutta minä itkin niinkuin pienenä poikana suurien kysymysten äärellä. Epäilen vahvasti olevani lopullisesti rikkinäinen ja pelkään pahoin jossain vaiheessa jonkun muunkin itkevän. Tästä piti tulla pitkä kirjoitus, jossa tyhjennän juuri ymmärtäväni oman elämäni totuudet, mutta nyt en jostain kumman syystä saa niitä puettua sanoiksi. Harvinaista ja pelottavaa. Olkoon sitten, totuudet pysykööt pääni sisällä.

Edit: Päädyimme Naismuukalaisen kanssa ratkaisuun, että aika ei ole kypsä Meille. Minun on ensiksi löydettävä rauha menneestä ennenkuin voin täysipainoisesti suunnata tulevaan. Suunnaton harmi, mutta ei itseään voi pakottaa ja hoputtaa. Taistelin läpi pimeän ja kylmän talven ja taas olen alussa. Nyt olisi löydettävä voimia pikaisesti itsestä , jotta toimeennun päivittäisistä askareista. Saatanko enää tähän leikkiin edes ryhtyä.