Nyt selvisi. Minä pilasin kokonaisvaltaisesti suhteeni kihlattuni kanssa. Tätä tunnetta ei voi kuvailla. Mikään sana, lause, fraasi tai muu nokkeluus ei kiteytä epäonnistumisen tuomaa itseinhoa ja halveksuntaa. Kaikki tuo mikä olisi voinut olla täydellisesti meidän alusta loppuun on nyt tuhottu. Tiedän että exälläni on vaikeaa eron suhteen ja hän on aina ollut minulle uskollinen, mutta minä se vaan epäilin. Tässä se tulee, syy erooni. Minä olin liian mustasukkainen. Se, että olimme yhdessä 9 vuotta johtui siitä, että naiseni potee läheisriippuvuutta. Vittu mikä pari. Synkin hetki lienee nyt. Toisella vain kuppi täyttyi ja oli erottava, jotta molemmilla olisi vielä joskus elämä. Ex- naiseni on oikeassa ja äärimmäisen vahva kun tämän toteutti. Molempien parhaaksi. Hän oli asiaa kaksi vuotta jo työstänyt ja toivonut parantumistani. Minä toivon nyt kuolemaani. Onko järkeä jatkaa hyvin alkanutta terapiaa tietäen, että ei saa tuota olentoa enää takaisin. Tämä tulee vaikuttamaan minuun loppuelämäni ajan. En tule ikinä antamaan itselleni anteeksi tyhmyyttäni. Minulla oli niin suuret kuvitelmat meistä kun olisi pitänyt keskittyä enemmän itseensä ensiksi. Vedän kumipuvun päälle ja painun odottamaan salamaa takapihalle.
Merkinnät RSS-syötteenä