Nyt on se hetki päivästä kun järki on selättänyt hetkeksi tunteet. Tätä minä haluan. Tämä tila on se, millä ajatusten harhailu loppuu ja aivojen neuronit kytkeytyvät juuri oikeaan ryhmitelmään. Limbinen järjestelmä lamautuu pelon, vihan, rakkauden ja muiden turhien tunteiden tuottajana. Nyt on realiteetit hetken kirkkaana, joten nautin niistä.
Olen luonut monimutkaisen pääni sisälle vaalenpunaisen kuvitelman, romanttisen mielikuvan ja ah niin epärealistisen muotokuvan ex-naisestani. Ihmettelen, miksi tämä sama kuvio toistuu päivin öin vaikka hyvin tiedostan, että tuo täydellinen hologrammi ei vastaa todellisuutta. Pidän siitä kiinni joka solullani, vaikka sitä ei ole vuosiin ollut olemassa. Olen jälleen pisteessä, jossa myönnän itselleni kiillottavani olematonta muistomerkkiä. Tätä olotilaa, tunnetta, järjen kouriintuntuvaa sepeliä kun saisi purkkiin pahojen päivien varalle. Kirjoittaessani tätä tunnen kuinka rationaaliset ajatukset hiljalleen alkavat pala palalta pirstaloitua ja tunteet yrittävät väistämättä murtautua kehoni palomuurin lävitse. Päivitykset eivät vielä kestä eroviruksia tämän kauempaa.
Merkinnät RSS-syötteenä