Ajauduin valokuvien kautta edesmenneen suhteeni memorylanelle. On sitä kyllä kohtalaisen hyvin säilynyt veijari sumuisten vuosien jälkeenkin. No irrelevanttia informaatiota, mutta oikeutan tämän sillä, että netti on täynnä kaikkea silsaa jo muutenkin. Muistot, nuo paholaisen iskemät naulat saavat kehoni ruostumaan ja pelkkä paikallaan olo luo särkyä kehon joka kolkkaan. Unohtaa ei voi ilman itseaiheutettua kemiallista väliintuloa, mutta olen päättänyt vakaasti mennä eteenpäin kehoni itse tuottamien aineiden virrassa. Sitä huomaa miten vuodet ovat meitä kastelleet ja kuivanneet, mutta nyt se on caput. En halua hävittää noita kuvia vaan pyysin ex-naiseni säilyttämään hänen koneellaan olevat kuvat ja antamaan minulle. En voi vaan pyyhkiä niitä bittiavaruuteen ja olla niinkuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Jos elän ja sille päälle satun, niin vanhoja kuvia voi olla joskus varsin hauska ihmetellä kaihileikkauksen ja lonkkaoperaation jälkeen yksin. Tarvitsee vain nauraa itsekseen tarpeeksi äänekkäästi, jotta saa lisää lääkettä.
Tiedän, että tulen palaamaan näihin kuviin ja tunnelmiin vielä lukuisia kertoja ja syövyttämään parhaimmiston verkkokalvoilleni. Syy miksi näin toimin ja itseäni kidutan on selvä. Tunnen eläväni ja ansaitsevani tämän. I fucking love it and thats the problem.
Merkinnät RSS-syötteenä