Taas on aika tehdä valintoja. Lähteä kaupungille ”viihtymään” ihmisten keskuuteen tai paukkia maalle mökille nauttimaan itsensä seurasta. Päätös on vaikea. Kaupungilla sitä pelkää törmäävänsä exään hilpeissä tunnelmissa ja maalla exän kaipuu kasvaa massiivisiin mittasuhteisiin. Mökillä vietetty yhteinen aika on minulle niin rakasta, että yksin olo siellä on äärimmäisen vaikeaa ja haikeaa. Kaupungilla sitä tuntee olonsa vielä yksinäisemmäksi vaikka kavereita olisikin remmissä mukana. Yksi oleellinen osa vain puuttuu viereltä. Vaaka kallistuu kuitenkin maaseudun puoleen, sillä tiedän, että en kestä nähdä exää kylillä. Ajatuskin hänestä hyväntuulisena ja onnellisena kaveriporukan tai pahimmassa tapauksessa uuden uroksen kanssa saa minut tällä hetkellä voimaan todella pahoin. Olisipa edes tuo koira minulla, jotta mökkeilystä tulisi siedettävämpää. No kesä on pahasti joka tapauksessa ajautumassa minulta ohi, joten paree vaan mennä nuolemaan haavojaan yksin. Maalla saa sitten piehtaroida ajatuksissaan rauhassa ilman häiriötekijöitä.
Viime yö oli taas kohtalaisen sekava. 2 kuukautta kestäneet painajaiset jatkuvat ja tämä univaje alkaa tuntumaan ja näkymään. Alkaa mies musertumaan taakkansa alle, mutta hapenottokyky ikävä kyllä vielä on tallessa. Miten tämä voikaan olla näin tuskallisen vaikeaa kysyn vaan?
Merkinnät RSS-syötteenä
Kiitos kommenteista kaikille. Jatkan mentaalipuolen harjoitteita ja toivon asioiden kirkastuvan ennen exodusta. Laulut soikoon.
Olen lukenut blogisi kokonaisuudessaan ja kirjoitat hienosti vaikeasta asiasta. onhan ero kieltämättä yksi elämän suurimmista kriiseistä. se romuttaa kaiken mihn on uskonut ja toivonsa ladannut. voit heittää hyvästit itsetunnolle, ainakin hetkeksi. katumus, häpeä syyllisyys siivittävät tätä muutenkin niin saatanallista oloa. käy mielessäni toisinaan eikö ahdistus koskaan helpota? jos helpottaa niin miten muka? onko tämän läpi rämmittävä, ahdistuen, nukkumatta, syömättä ja luottaa siihen että joku aamu tuska laimenee. sitä odotellessa. en vain aina jaksa oikein uskoa parempiin aikoihin. kun hän on poissa, tuntuu etten omista mitään.
Löysin blogisi ja pakko on kommentoida että kamalan tuttuja ajatuksia löysin.Kävin läpi pitkän eron ja yritän toipua siitä parhaillaan.